Post by minkalainen on Sept 1, 2022 14:19:41 GMT 2
Parisa
Oikeudenmukaisuuden arkkienkeli - rooliltaan suojelusenkeli. Tarkka ikä tuntematon, luotu 1900-luvun puolivälissä, ihmismuoto näyttää kaksikymppiseltä. Sukupuoli määrittelemätön. Seksuaalinen suuntautuminen määrittelemätön. Suojelemisvelvollisuuksiaan lukuun ottamatta työtön. Käyttää kuolevaisten keskuudessa usein nimeä Paris.
Kyvyt
Parisa omaa suojelusenkeleiden tyypilliset taidot – lentämisen, parantamisen ja suojelun. Hän teoriassa osaa myös puhdistamisen taidon, mutta käytännössä sen käyttäminen onkin kinkkisempi asia, sillä sitä hän ei käytännössä osaa oikein käyttää. Nuoren enkelin voimien käyttö kulkee enimmäkseen vaiston, kuin oikean opitun tiedon saatikka harkinnan, varassa.
Muuten kyvyiltään kovin tavanomainen ja kokematon nuori enkeli omaa kuitenkin yhden erikoisuuden – hän pystyy näyttäytymään kuolevaisille heidän (kuolleina) läheisinään. Kyky, joka on tyypillisin kuoleman enkeleille ja on tarkoitettu kuolevien rauhoittamiseen kuoleman hetkellä, on jonkin kosmisen virheen takia päätynyt tavalliselle suojelusenkelille. Parisa pystyy siis käytännössä näyttäytymään ihmisille heidän läheistensä hahmossa halutessaan. Jokseenkin ironisesti juuri se kyky, joka ei hänelle edes kuulu, on se, jonka hän hallitsee ehkä parhaiten. Ja Parisa myös käyttää kykyä melko harkitsemattomasti, mutta hyväntahtoisesti – hän tahtoo vain tietää enemmän tapaamistaan ihmisistä, eikä ymmärrä, että kuolleen läheisen hahmossa esiintymistä ei oteta aina hyvällä vastaan.

Luonne
Tummanpuhuva pukeutuminen ja raskas silmämeikki, joita Parisa suosii, antavat yleensä ihmisille tietynlaisen kuvan hänestä jo ennen, kuin he häneen tutustuvat. Synkän ulkomuodon ja helposti nyreäksi tulkittavan ilmeen alta kuitenkin löytyy iloinen persoona, jonka hymy on herkässä kaikkien tuttujen läheisyydessä. Parisa on elämäniloinen ja utelias enkeli, joka tuntee suurta sympatiaa niitäkin kohtaan, jotka usein jäävät yhteiskunnassa vaille sympatiaa. Hän rakastaa kuolevaisia ehdoitta, mikä on saanut jotkin muut enkelit nimittämään häntä naiiviksi.
Ollessaan enkeliksi nuori ja jalkautuessaan vasta ensimmäistä kertaa ihmisten keskuuteen Parisa omaa vielä sinisilmäisyyttä, joka saattaa tietyissä tilanteissa koitua harmiksi. Hän tahtoo kovasti uskoa ihmisistä parasta ja etenkin heistä, joita pitää ystävinään. Halutessaan auttaa kaikkia ja olla mieliksi nuori enkeli jää alttiiksi pahantahtoisten ihmisten hyväksikäytölle. Hänen taipumuksensa tutustua lähes kaikkiin vastaantulijoihin ja se, että hän mieltää kaikki puolitututkin ystävikseen, lisäävät hänen alttiuttaan muiden pahantahtoisuudelle.
Kokemattomuudessaan Parisa on myös herkkä paljastamaan asioita kuolevaisille, joita hänen ei välttämättä kuuluisi. Hän puhuu herkästi ohi suunsa ja käyttää voimiaan harkitsemattomasti. Nuoren enkelin käytöstä ajavat ennemmin mielenjohteet, kuin minkäännäköinen suunnitelmallisuus.
Kokemattomuutensa tähden enkeli on myös tietämätön sosiaalisten etikettien ja kuolevaisten käytösmallien suhteen. Hän saattaa usein kysyä outoja, jopa tungettelevia kysymyksiä, mutta ei ikinä tarkoita niillä mitään pahaa. Ihmisten elämät ovat vain niin kovin kiinnostavia.

Ulkonäkö
Ihmismuodossaan Parisa näyttää nuorelta naiselta, vaikka ei itse osaakaan määrittää sukupuoltaan taikka ymmärrä, miksi sellaisen määrittely on tärkeää. Tämän olomuodon ruumiinrakenne on hyvin hoikka ja pituutta siltä löytyy jopa 180 cm. Jo valmiiksi pitkään ulkomuotoon lisää myös enkelin kiintymys paksupohjaisiin kenkiin sekä korkokenkiin.
Klassisen enkelikuvauksen mukaan Parisa on vaaleaihoinen ja -hiuksinen. Vyötärön alapuolelle yltävät hiukset, joita hän tykkää pitää letitettynä, ovatkin yksi hänen tunnusmaisimmista piirteistään. Hänen kasvonsa ovat hyvin sirot ja niistä takaisin tuijottavat siniset silmät. Siihen hänen enkelinomaiset piirteensä kuitenkin loppuvatkin. Hänen sinisiä silmiään ympäröi lähes aina tumma ja raskas meikki. Pukeutumisessaan Parisan suosikkeihin kuuluvat erinäiset bändipaidat, lyhyet mekot ja nahkatakit, joista kaikki ovat lähes poikkeuksetta väriltään mustia. Housuista nuori enkeli ei tunnu pitävän ja hänen tyylinsä pukeutumisen suhteen paljastaa usein paljon ihoa.
Hoikasta kehosta löytyy kuitenkin myös voimaa ja Parisa on erittäin hyvä juoksemisessa sekä parkourin tapaisessa liikkumisessa – mistä kiitos kuuluu osittain hänen enkelin ominaisuuksilleen.
Heikkona enkelinä Parisan enkelimuoto ei ole kovin erikoinen. Enkelimuoto on hyvin ihmismäinen, omaten valkoiset siivet. Myös enkelimuodossaan hiukset ovat yksi hänen tärkeimmistä piirteistään, pitkät letit kiertävät enkelin ympärillä, hohtaen valoaan ja tuntuvat vaihtavan pituuttaan alituisessa liikkeessään.

Menneisyys
Parisa on viettänyt koko olemassaoloaikansa taivaassa. Ajankulun erilaisuus on jättänyt hänen tarkan luomisajankohtansa hämärän peittoon, mutta Parisa tietää olleensa olemassa jo useita vuosikymmeniä. Lähes kaiken tästä ajasta hän on viettänyt vanhempien enkelien opissa sekä auttaen heitä erinäisissä tehtävissä.
Kuolevaiset ovat aina olleet hänen näkökulmastaan enkelin työn kiinnostavin osa. Aina tilaisuuden tullen Parisa nauttikin kaikkein eniten ihmisten seuraamisesta – vaikka sitten vain etäältä. Kerran hänen jopa annettiin laskeutua maahan toisen enkelin opastuksen alaisena. He laskeutuivat keskelle mellakkaa, jossa tehtävänä oli suojella siviilejä.
Parisan palava tahto suojella kaikkia ihmisiä johti sääntörikkeisiin sekä muuhun kaaoksen aiheuttamiseen, jonka seurauksena hänet lukittiin takaisin taivaaseen saamaan lisäopastusta. Tämä kokemus kuitenkin muutti nuoren enkelin näkemystä asioista valtavasti, saaden hänet pohtimaan oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa sekä näiden roolia suhteutettuna auktoriteetteihin. Oman käytöksensä hän näki täysin oikeutettuna sekä rangaistuksensa epäoikeudenmukaisena. Hän alkoi omaksua ideoita, jotka eivät ole täysin linjassa hänelle annettujen opetuksien kanssa ja kaikki mahdollisuudet tarkkailla maailman tapahtumia vain vahvistivat näitä ajatuksia.
Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, nuori enkeli on saanut toisen tilaisuuden. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole mistään opetusreissusta, vaan hänet on määrätty suojelusenkelin tehtäviin. Kenties hänen uskotaan palaavan ruotuun päästyään viettämään aikaa ihmisten seurassa tai kyseessä on jälleen yksi hänen kohdalleen sattunut erehdys.

Muuta
♰ Ei käytä lainkaan päihteitä, vaikka viettääkin paljon aikaa päihteitä käyttävien ihmisten seurassa
♰ Omaa hyvin anarkistiset ja sosialistiset aatteet
♰ Osittain jo aatteistakin johtuen Parisalla on myös vahva auktoriteettiongelma, joka on erityisen vahva poliiseja kohtaan

FC Taylor Momsen