Agatha Solomon

Ihmisnimi: Agatha Solomon.
Lempinimi: Gaga.
Muinaisnimi: Inanna.
Ikä: Muinainen. (Näyttää noin parikymppiseltä. Koska voi. Miksi kukaan vanhenisi ulkoisesti, jos asiaan voi vaikuttaa?)
Laji: Demoni (laiskuus).
Faceclaim: Tanya “djerq” Uraeva.



Elinkeino



Demonius

Agatha on laiskuuden demoni. Hän tekee laiskuuspalveluksia (ai, et jaksa siivota vessaa – ole hyvä, wc-istuimesi on itsepuhdistuva), joista ei yleensä pyydä edes sielua korvaukseksi, jokin vastapalvelus riittää. Ja jos yhtään tingitään tai muutoin vängätään, Agatha voi silti suostua, mutta järjestää pikkuyllärin. Wc-istuin itsepuhdistuu, kyllä, mutta lika kertyy sitten peiliin triplanopeudella. Omaksi huviksi Agatha harjoittaa manipulaatiota. Hän saattaa saada jonkun toimimaan laiskuuttaan hyvinkin epäloogisesti. Aistiharhoja ja laiskuuden maksimointia, ja ihminen lakkaa ajattelemasta. Kokonaan – mutta ei lopullisesti. Tarvitaan useita manipulaatiokertoja, että ajattelun aloittaminen uudelleen tulee hankalaksi.

Muut demonikyvyt (erityisesti voimakkaan kivun aiheuttaminen ajatuksen voimalla sekä yhtäkkiset irrationaaliset pelot, jotka voi voittaa vain enkelin voimilla) ovat tarjolla lähinnä Agathan yhteistyökumppanin (Evandro Maciel) hyödyksi. Palvelus palveluksesta. Agatha ohjailee neuvottelut toivottuun lopputulokseen, Evandro tekee Agathan kunniaksi taidetta (kaivertaa sinettiä ihmisiin). Tämä pitää Agathan paremmin voimissaan, vaikka demoni pitääkin ihmismuodonmuutostaan yllä käytännössä jatkuvasti. Ihmismuodon vuoksi kaikki muihin kohdistuva on hetkellistä ja rajoitettua. Kivut, pelot, aistiharhatkin – kaikki loppuu aikanaan. Monista asioista, esimerkiksi kohteen lajista, terveydentilasta ja henkisestä voimakkuudesta riippuu, miten pian. Aistiharhoja Agathan on mahdollista kohdistaa vain yhteen aistiin kerrallaan.


Demonimuodossaan Agatha on noin 180-senttinen, tämän iho on sinimusta, selkään kiinnittyvissä siivissä on petroolinisinistä. Hänellä on varislintumaisia päitä kaksi kappaletta, joista toinen ei avaa suutaan milloinkaan. Se katsoo ja tuijottaa. Toinen hoitaa kommunikaation. Molemmissa päissä on sarvet: hiljaa tuijottavassa päässä vuohipukkimaiset (kiertyvät spiraalille: ylös, taakse, alas, eteen, ylös, ja vielä kärjet taaksepäin), toisessa, puhuvassa, päässä olevat sarvet eivät ole minkään tunnistettavan eläimen (ne haarautuvat jo tyvessä, tonen kärki lähtee viistosti ylös ja sivulle ja suoristuu lopuksi ylöspäin, toinen kiertää alaspäin ja kiertyy spiraaliksi hiljaisen nokan sivuille).



Luonne


Agatha on kärsimätön, Agatha ei ole (sitä ansaitsemattomille) lempeä. Agatha kadehtii, kerskuu, pöyhkeilee, käyttäytyy sopimattomasti, etsii omaa etuaan, katkeroituu, muistelee kärsimäänsä pahaa, iloitsee vääryydestä (kunhan se ei kohdistu häneen), suree totuuden voittaessa (paitsi jos hän voittaa sen mukana).

Agatha näyttää kärsivälliseltä kyllä. Hän katselee ympärilleen pieni, lempeä hymy kasvoillaan, ei heilu, ei naputtele sormilla pöydänkantta, ei varpailla lattiaa. Mutta jos huomaat siinä vitkastellessasi kipua, se on Agathan aiheuttamaa. Ja jos oikeasti suututat Agathan vitkastelemalla tai olemalla kiittämätön, hänen kasvoillaan on hädintuskin havaittava hymy. Pää kallistuu hieman, nenänpää liikahtaa sierainten laajetessa hieman, ylähuuli taipuu, ja tunnet kipua. Ikävää. Puolittaista – ei sellaista, että lamaannut, vaan sellaista, että kiiruhdat. Hetkellisesti, sillä ihmismuodossa Agatha ei voi pitkään ylläpitää kipuaistimusta.

Hän saattaa myös vaikuttaa lempeältä. Mukavaltakin. Osaatko jotain kivaa? Mitä harrastat? Mistä haaveilet? Mikä sinua ilahduttaa? Agatha on vuosisatojen varrella oppinut hyödyntämään mitä erikoisimpiakin asioita. Agatha tekee parhaansa vaikuttaakseen aidosti kiinnostuneelta, mutta se jatkuu vain niin kauan, että häntä miellytetään. Kun jostakusta paljastuu jokin ärsyttävä tai ikävä puoli, Agatha muistuttaa tätä paikastaan: Agatha on (omasta mielestään) sentään entinen jumalatar, joka valitsi olla ilahduttamassa tänäkin maailmanaikana ihmisten keskuudessa. Jonkinlaista kiitollisuutta nyt. Hän olisi voinut valita toisinkin.

Kiitollisuus täytyy muistaa myös arkisemmissa lähisuhteissa. Jos Agathaa kohtelee kaltoin, se on kerrasta poikki, heippa, hauskaa loppuelämää.

Jos Agatha saa arvoistansa kohtelua, hän pysyy lempeänä. Hän saattaa alkaa jopa välittää toisesta, mutta se ei tapahdu hetkessä eikä se tunne ole itsestäänselvyys, vaan katoava, ohikiitävä.

Agatha on ekstrovertti. Hän ei jaksa olla itsekseen pitkään. Tylsäksi käy, varsinkin, kun Ishtar alkaa sitten pään sisällä muistutella olemassaolostaan. Jos tapahtuu asioita ympärillä, Ishtarin voi jättää huomiotta. Mutta hiljaisuudessa, jollei edes musiikki soi, Ishtar… nalkuttaa. Ei sitä muutoinkaan voi kuvailla. Ja se surettaa. Aina, aina, aina Ishtar nalkuttaa. Ishtarin mielestä Agatha on liikaa Inanna. Ishtarin mielestä Agatha ei huolehdi enää parisuhteesta. Ishtarin mielestä Inanna ei milloinkaan tätä rakastanutkaan (no shit, Sherlock). Surun hoitoon Agathalla on muutama vakiokeino: Instagramin nätit tytöt, OnlyFansin nätit tytöt, ja Roivan nätit tytöt. Alkoholiin tai muihin päihteisiin Agatha ei koske.

Agatha myös tietää, että olemalla toisille hirveä, jää lopulta elämään onttoa elämää, yksin, ja sitten Ishtar nalkuttaisi koko ajan. Sitä paitsi jotkut ovat hyödyllisiä muutoinkin kuin keinona vaimentaa Ishtar. Siksi hän pyrkii olemaan jotain muuta kuin hirveä… heille, jotka sen ansaitsevat.

Agathan pessimismi/optimismi-jaottelua kuvaa parhaiten sana delulu. Enemmän itsevarmuutta ja optimismia kuin mitä olisi kenties aihetta. “Fake it till you make it” on pyrkyrimäistä. “May all my delulu become trululu” kertoo siitä, että Agatha antaa itselleen luvan saada sen, mitä hän ansaitsee. Siis kaiken, mitä hän keksii haluta.

Agatha toivoo, että keksisi Ishtar-kuvioon ratkaisun, joka hiljentäisi nalkutuksen, mutta jättäisi voimat. Käänteisesti Agatha pelkää, että Ishtarin nalkutus jää, mutta edes toivo voimien ottamisesta omaan käyttöön kuolisi. Sitten vasta joutuisikin katumaan.



Ulkonäkö

154 cm. 42 kg. Hoikka. Solisluut erottuvat, kylkiluut ja selän nikamarajat ovat selkeät. Jalka kokoa 36. Vaatteet suuren osan ajasta tyyliä corporate goth: mustaa ja asiallista. Hiukset ovat vaaleat, loivilla kiharoilla, ja aseteltuna elegantisti. Joskus hiukset peittävät Agathan korvien lävistykset (korvissa 15-milliset venytykset).

Vaikka Agathan vaatetus usein on tyköistuvaa, hän pitää huolen siitä, että hänen alastonta kehoaan ei kuka tahansa näe. Miehillä ei sitä mahdollisuutta ole lainkaan. Mies ei osaa kohdella naiskehoa. Ei helmiä sioille, pankoon miehet keskenään. Heteronaiset ovat Agathasta surettavia tapauksia. Niin kuin antilooppi yrittäisi vakuuttaa leijonaa, että häntä pitää kohdella hyvin – ei muuten onnistu.

Vaatteet peittävät useimmiten Agathan reiden tatuoinnin (“your eyes were blue but your soul was black” -lausahdus kuvaa häntä itseään), mutta käsivarren tatuointi vaihtelee Agathan senhetkisten mieltymysten mukaan. Yleensä kokonaisuudessa on jänis, yökkösiä ja kuunsirppi, mutta joskus hän vaihtaa siihen aurinkosymboleita. Muutoksen havainnut ja sitä ääneen ihmettelevä gaslightataan hiljaiseksi, tai harhautetaan kivulla.

Agathaa voi erehtyä kasvojen perusteella luulemaan kaikille mukavaksi. Suuret silmät tarkkailevat ympäristöä, huulilla kareilee hymy, eikä elehdinnässä ole luotaantyöntävää koppavuutta. Kun nainen avaa suunsa, voi kuvitelma karista. Sanavalinnat voivat olla teräviä, eikä äänessä ole turhaa lämpöä, jollei sitä ole ansaittu.

Agathan nenässä on pieni kyömy. Joskus sitä on joku saattanut kritisoida, sanoa konkkanokaksi, mutta Agatha tietää, että tämä ihminen oli oikeasti vain kateellinen. Mistä? No, niitä syitä nyt on monia, mitä noilla päätään vaivaamaan? On parempaakin tekemistä.

Agatha ei harrasta liikuntaa. Keho pysyy demonivoimien avulla sellaisena kuin hän tahtoo, joten miksi harrastaa liikuntaa? Se on ikävää, aikaaviepää, ja joko tylsää (yksilölajit) tai sitten sisältää häviön mahdollisuuden (joukkuelajit).

Menneisyys

Inannaa ei ollut, mutta hän hengitti. Hengenvedot kulkivat raajoihin, ja Inanna huomasi olevansa erillinen ympäristöstään. Joku piru oli hänet piirtänyt erilleen olemattomuuden pehmeydestä. Hän löysi maailmasta rajoituksia ja halusi rikkoa niitä. Hän halusi olla kaunis, ja hän halusi voida hyvin. Häntä palvottiin muinaisessa Sumerissa rakkauden, sodan, hedelmällisyyden, kauneuden ja seksin jumalattarena. Demoni-sana oli tuntematon, voimakkaita olentoja nimitettiin jumaliksi, ja ne, joille oli siunaantunut järkeä, ymmärsivät palvoa heitä. Sama asia, eri nimi. Itse hän on sitä mieltä, että hän on ollut jumalatar. Jälleen kerran: ei anneta faktojen häiritä vahvoja luuloja.

Kun Inannan papistoon liittyi miehen näköinen ja kuuloinen henkilö, tämä sai kenties aikanaan, arvonsa todistettuaan, mahdollisuuden saada kauniin kehon ja kauniin äänen. Säännöt olivat tarkat: vain naisenääniset papit saivat laulaa Inannalle, ja vain naisenkehoiset saivat pukea ylleen sotatanssivaatteet ja tanssia Inannalle.

4500 vuotta sitten hän kohtasi Ishtarin, jumalattarena palvotun (mutta paljon Inannaa heikomman, ainakin mieleltään, ainakin jos Inannalta kysyttiin) olevaisen naapurikansalta. Inannasta Ishtar oli kaunis, Ishtar taas oikeasti rakastui Inannaan. Kun aikaa kului tarpeeksi ja Ishtar oli vakuuttunut, että Inannakin rakasti häntä, Ishtar ja Inanna sulautuivat toisiinsa ja ottivat yhteiseksi nimekseen Inannan nimen. Inanna oli ajatellut, että saisi Ishtarin voimia käyttöönsä sulautumisen myötä, mutta Ishtarin voimat koteloituivat käyttökelvottomiksi.

Kun Inanna-palvonta hiipui kristinuskon nousun myötä, kiertyi hän sisällään tiukkaan, hyisen kylmään solmuun. Ihminen sanoisi sitä ahdistukseksi, Inannasta tunne oli vastenmielinen inhimillisyydessään. Yhtäkkiä hän oli hylätty ja merkityksetön. Ei ollut papistoa eikä uhrilahjoja. Kukaan ei tanssinut hänelle, kukaan ei laulanut hänelle. Ishtar ei sitä enää kaivannut, mutta Inanna kaipasi.

Inanna antoi itsensä tulla nimetyksi demoniksi. Vain käytetty termi muuttui, mutta Inannan mielessä hän oli laskenut maailmankaikkeuden hierarkiassa huomattavasti. Hän oli ollut jumalatar. Nyt hän oli demoni.

Vuosituhansien varrella Agatha on inspiroinut ihmisissä laiskuutta erinäisin tavoin erilaisissa tilanteissa. Hänen suosikkinsa oli alkemia: ihmiset mieluummin ähräsivät tuntitolkulla laboratoriossa, jotta saisivat aikaiseksi kultaa, kuin oikeasti tekisivät mitään. Ilahduttavan typerää. Ei Agatha alkemiaa keksinyt, mutta hän kannusti useita ihmisiä hylkäämään realismin ja raskaan työn, ja sen sijasta kääntymään alkemian puoleen.

Ishtar elää yhä Agathan mielessä, mutta vuosituhansien kuluessa raja kaksikon välillä on haalistunut melkolailla näkymättömäksi (Ishtarin voimat pysyvät yhä koteloituneina). Agatha hakee palavia intohimon kokemuksia jatkuvasti, koska ei koe sitä enää Ishtarin suhteen. Ei ole kokenut sen jälkeen, kun elokuvat alkoivat tuoda Agathan verkkokalvoille viehkeitä naisihmisiä, ja yhtäkkiä Ishtarin sulauttaminen omaan minuuteen kadutti. Voisi pistää tyty-yden vaihtoon, jollei tämä yksilö asuisi Agathan päässä. Ja kun ei pysty näkemään edes rajaa itsen ja Ishtarin välillä! Eikä tuosta hyödy mitään, ei edes niitä voimia.

No, niitä viehkeitä naisihmisiä. 1940-luvulla Judy Garland. 1950-luvulla Marilyn Monroe. 1960-luvulla Audrey Hepburn. 1970-luvulla Pam Grier. 1980-luvulla Madonna. 1990-luvulla Monica Bellucci. 2000-luvulla Jessica Alba. 2010-luvulla Megan Fox. 2020-luvulla kauneutta ei tarvitse etsiä aina edes ihmisistä, riittää että osaa kuvailla kauneuden tekoälylle, mutta tekoälyä parempia ovat oikeat ihmiset Instagramissa.

Siinä, missä 1940-luvulla Judy Garlandin edesottamuksista kartalla pysyäkseen oli pitänyt olla nokkela ja huomaamaton, 2020-luvulla riittää Instagram. Ja siinä, missä 1940-luvulla Judy Garlandin todelliseen elämään ei päässyt kurkistamaan kuin nokkeluudella, pääsee somemallien elämiä kurkkimaan ihan eri tavalla. Tuntuu kuin heidät melkein tuntisi.

Agatha ei manipuloi kauniita ihmisiä. Todennäköisesti hän olisi voinut manipuloida itsensä Megan Foxin kumppaniksi sen pystyynnostetulta raadolta näyttävän kuikelon sijasta, joka nyt Meganin käsipuolessa kulkee, mutta olisiko siinä mitään hauskaa sitten? No ei. Agatha voi tykätä mennä sieltä, missä aita on matalin, mutta ihmissuhteissa tärkeää on, että sitä aitaa edes vähän on. Jos kaikki on helppoa, mikään ei tyydytä.



Pikkufaktat