Dmitri Sokolov

Nimi: Dmitri Viktorovich Sokolov.
Lempinimet: Dima, Mitja. (Dimotska, Mitjusha ynnä muut lempeimmät lempinimet eivät käy kuin perheeltä.)
Aiempi nimi: Vladimir Viktorovich Nikolayev (siksi reagoi joskus myös nimeen Vladimir ja lempinimeen Vova).
Syntymäpäivä: 19. heinäkuuta 2000.
Ikä: 23.
Oikea syntymäkaupunki: Moskova, Venäjä.
Laji: Ihminen.
Siviilisääty: Sinkku.
Seksuaalisuus: Hetero, kunnes toisin todistetaan (jos isä kysyy, senkin jälkeen).
Sukupuoli: Mies.

Elinkeino


Luonne


Dmitri on iskän poika, lellipentu, kuuliainen ja miellyttämishaluinen. Isää kohtaan. Siksi isännimi jäi ennalleen, kun uutta identiteettiä keksittiin. Kaipaa perhettään – iltojen hiljaisuus on erityisen raskasta, ja se, jos näkee perheitä, erityisesti poikia isiensä kanssa. Dmitri suree yksinään. Hän ei julkisesti itke eikä muutoinkaan surua näytä. Eikä pelkoja – sitä, että joskus lehdessä lukisi, että joku perheenjäsen on kuollut. Tapakristittynä Dmitri harjoittaisi uskontoa vain pääsiäisenä (ortodoksien tärkein juhla), mutta pelon vuoksi hän rukoilee päivittäin nykyään. (Ja pelon takia hän on seitinohuesti humalassa usein.)

Dmitri ei puhu menneisyydestään mielellään, mutta ei osaa sitä kovin hyvin piilotellakaan. Hän ei ole jaksanut selvitellä, millainen Kazakstan on, tai minkälainen tapakulttuuri siellä on. Hän saattaa vähän puhua totuuden suuntaan, vahingossa tai tahallaan, ja puheissa saattaa olla myös ristiriitoja. Häneltä saattaa lipsahtaa tietoja, jotka täsmäävät todella koettuihin asioihin, mutta eivät siihen, mitä Dmitrin pitäisi olla kokenut.

“Silloin, kun minä asuin Moskovassa… ei kun siis Astanassa…”

Luottavainen, sinisilmäinen, paitsi auktoriteettien suhteen. Päättäjät ja poliisit voi ostaa omalle puolelleen. Jokaisella on hintansa, myös Dmitrillä. Mikä Dmitrin hinta on? Riippuu asiasta, riippuu siitä, mitä pitäisi ostaa (isän löytämiseen johtavat tiedot ovat hyvin, hyvin kalliita). Täten Dmitri on siis optimisti: hänellä on rahaa, ja kaiken, ja kaikki, voi hänestä ostaa.

“Matkakuluissa säästää, kun matkustaa Malediiveille eikä Dubaihin. Ei kun miten ne lentojen hinnat sitten? En ole ikinä kiinnittänyt huomiota… Ei niissä varmaan isoa eroa ole. Joku tonni yhteensä? Ei paha!”
Hän ei ole varsinaisesti itsekeskeinen. Hän pitää prioriteettina omaa perhettään, ja koska hän edustaa perhettään Roivassa, on hän itse siinä mielessä prioriteetti. Hän valitsi opiskelemansa alan miettien, mistä isä hyötyisi. Tavallaan itsekästä sekin toki.

Dmitri on ekstrovertti, kunnes väsähtää. Sitten hänestä tulee hyvin vaativa sen suhteen, millaista seuraa hän kelpuuttaa. Dmitri ei ole kovin lämmin eikä hymyilevä tyyppi – jos joku hymyilee turhanpäiten, Dmitri miettii, mikä hymyilijässä on pielessä. Sellaista turhanpäiväistä virnuilua… jotain salattavaa sellaisella on pakko olla.

Koko ikänsä Dmitri on ollut lähinnä perheensä parissa, ja muutto Isoon-Britanniaan katkaisi ne hataratkin ystävyydet, mitä Moskovassa oli tullut muodostettua muiden saman asuinalueen kasvattien kanssa. Yliopistossa muut opiskelijat karttoivat Dmitriä ja tämän naapuruston kasvatteja, tai ehkä he muita, tai ehkä välttely oli molemminpuolista. Mutta kultalusikka suussa syntyneiden ystävätkin pidettiin käsivarrenmitan päässä. Dmitri ei olisi tahtonut, mutta se oli pakko. Korppi ei korpin silmää noki, sanotaan, mutta oligarkit jälkikasvuineen ovat säälimättömiä. Lojaaliuteen ei ole varaa.

Dmitri on keskinkertaisen älykäs. Pärjää opinnoissa ihan ok, mutta on joskus kuullut muiden pohtivan, ostiko Dmitri itsensä yliopistoon. Kukaan ei ole Dmitriltä asiasta kysynyt, ja se on hyvä, sillä aliarviointi saisi Dmitrin suuttumaan. Ei hän maksanut Roivan yliopistoon päästäkseen. Hän hyödynsi Sussexissa suoritettuja opintoja. Mutta maksoiko hän päästäkseen Sussexin yliopistoon? Ei tietenkään! (Isä maksoi.)

Dmitrin suuttumus näkyy jännittyvinä kasvojen lihaksina, laajenevina sieraimina, ja siristyvinä silminä. Hän ei korota ääntään, mutta käyttää teräviä – harkitsemattomia ja erikoisiakin – fraaseja. Nämä ovat venäläisiä sanontoja, jotka hän on kääntänyt kirjaimellisesti.

“Älä keikuta persettäsi, ei sinua kukaan ole panemassa.” (Merkityksessä: ei kukaan kysynyt mielipidettäsi.)

“Näppärä kuin mursun mulkku.” (Jos joku on kaikkea muuta kuin näppärä.)

“Voi lätty!” (Blini on hemmettiin verrattava kirosana.)


Ulkonäkö

185 cm. Vähän alle 80 kg. Sopusuhtainen, lihaserottuvuutta jonkun verran; tämän takaa viidesti viikossa salilla käyminen. Omaan kotiinsa Dmitri ei ole kuntosalia saanut aikaiseksi.

“Tuollainen tatuoitu mustapukuinen raggari”, kuuluu usein erityisesti vanhempien kansalaisten suusta. Dmitri ei ole raggari, Dmitri on lainkuuliainen, ainakin paperilla. Ulkonäkö voi pettää siis. Dmitri myös katuu tatuointejaan, mutta poistattaminen veisi aivan liikaa aikaa. Siispä hän hankkii impulsiivisesti niitä lisää. Ei tunnu tässä katastrofissa. Tavallaan. Tatuointeja on tehnyt moni taiteilija, niin näyttävätkin erilaisilta. Kaaos. Sitä se muste on.

Eikä se vanhempien kansalaisten kuvailusana “mustapukuinen” ole myöskään ihan totta. Joskus Dmitrillä on mustat vaatteet. Joskus taas ei. Suuren osan ajasta Dmitrillä on yllään siisti puku, tai ainakin puvunhousut ja kauluspaita. Se on yksinkertainen asu, joka ei vaadi turhaa ajattelua. Kun ei ole trenditajua, pitää helpottaa omaa elämää ja säästää rajallista aivokapasiteettia muihin asioihin pukeutumalla yksinkertaisesti. Joskus Dmitri yritti olla trendikäs, mutta lopetti hyvin äkkiä. Hänestä ei ollut siihen. Hän näytti nololta.

Jos Dmitri yrittäisi kuvailla kasvojaan, hän sanoisi poskiaan pyöreiksi ja ehkä sanoisi, että vasemman silmän lähellä on luomi. Posket eivät ole enää pyöreät (rasvanpoisto), ja luomen sijasta vasemman silmän lähellä on tatuointi. Dmitrin silmät ovat suhteellisen pienet ja tummanruskeat, nenä on suora ja huulet täyteläiset (täyteaineita hyödynnetty).


Menneisyys

tl;dr Moskovalaisen oligarkin poika, salaidentiteetillä Roivassa (asunut sitä ennen Briteissä ja Pariisissa), ei pidä yhteyttä perheeseensä (ikävöi).

Kun Omskin läheltä kotoisin oleva 17-vuotias taitoluistelija Yelizaveta Ivleeva kohtasi Moskovassa kohtasi viisikymppisen oligarkki Viktor Nikolayevin, yksi asia johti toiseen. Viktorin kondominkäyttömoka johti raskauteen, eikä abortti taikka lapsen täysin äpäräksi jättäminen ollut mahdollista. Häitä juhlittiin toukokuun puolivälissä 2000, heinäkuussa syntyi vauva, jolle annettiin nimeksi Vladimir. (Käytän selkeyden nimissä hänestä kautta linjan nimeä Dmitri, vaikka tätä nimeä hän alkoi käyttää vasta vuonna 2022.)

Perheen koti sijaitsi Moskovan rikkaalla esikaupunkialueella. Tie alueelta kaupunkiin oli usein suljettuna, kun korkealla hierarkiassa olevat henkilöt kulkivat kaupunkiin. Viktor oli uusrikas. Neuvostoliiton hajottua, yksityisomistuksen tultua mahdolliseksi, hän oli haalinut maata ja luonnonvaraesiintymiä sekä perustanut yrityksiä. Hän oli yksi niistä uusrikkaista, jotka haalivat niin suuren omaisuuden, että sitä seurasi poliittinen vaikutusvalta. Urheilu, nokkela verosuunnittelu ja kiinteistökaupat kasvattivat omaisuutta tällä vuosituhannella. Oligarkki on kuitenkin sana, jota Viktor ei itsestään suonut käytettävän.

Dmitrin ja tämän vanhempien kanssa samassa talossa asuivat myös Viktorin vanhemmat, Oleg ja Polina. Yelizavetan vanhemmat asuivat Omskissa, eikä Dmitri tavannut heitä usein. Isän puoleiset tädit, sedät ja serkut kävivät usein Nikolayevien kotona.

Dmitrille syntyi muutaman vuoden aikana kaksi pikkusiskoa, Oksana ja Tatiana. Molemmat alkoivat harrastaa taitoluistelua jo nuorina – Dmitrin syntymä oli katkaissut Yelizavetan uran, mutta ainakin Oksana ja Tatiana voisivat rakentaa uran taitoluistelijoina. Menestyä oikein kunnolla. Dmitri oli iskän kulta, ja Viktor lelli poikaansa. Kun Viktor ei ollut kotona, saattoi Dmitri uhmata kaikkia ja puhua rumia. Kun Viktor tuli kotiin, Dmitri muuttui täysin. Ei pelosta, vaan siitä, että hän tahtoi isän olevan hänestä ylpeä. Yelizaveta sanoi joskus Viktorille, että Dmitri oli ollut uhmakas, mutta Viktor ei uskonut. Tietenkään.

Nikolayevien lapset kävivät yksityiskoulua asuinalueellaan muiden rikkaiden lasten kanssa, eikä Dmitri tavannut köyhiä ennen kuin yliopistossa.

Viktor matkusteli paljon. Aluksi ne liittyivät vain sijoituksiin, mutta vuodesta 2014 alkaen Viktor etsi jostain muualta kotia perheelle. Lapset eivät tästä tienneet – Viktor kehotti lapsia opiskelemaan englantia, ja Dmitri totteli isäänsä, Oksana ja Tatiana pitivät englantia turhana kielenä. Viktorista tuntui, että kotimaa oli tuhoutumassa. Perinteisten arvojen puolustaminen ja vanhoihin rajoihin pyrkiminen oli tuonut mukanaan lieveilmiöitä, ja Viktor pelkäsi lastensa puolesta. Lopulta, toukokuussa 2020, perhe muutti Iso-Britanniaan, Brighton & Hoven kaupunkiin. Kaikesta hauskasta sisustustavarasta ja koriste-esineistöstä suuri osa jäi Venäjälle. Esimerkiksi ghanalaiset puunaamiot sekä mittava kokoelma jäljennöksiä keisarillisista Fabergé-munista jäivät sinne.

Muuton tullessa ajankohtaiseksi Dmitri oli ehtinyt opiskella lähes kaksi vuotta lakia Moskovan valtionyliopistossa, mutta kun isä käski, oli muutettava. Ei Dmitri kyseenalaistanut, tietenkään. Siskot eivät olleet opiskelleet englantia kovin kunnianhimoisesti, ja ensimmäisen kesän Brighton & Hovessa Dmitri opetti Oksanalle ja Tatianalle englantia. Dmitri pääsi vuonna 2021 Sussexin yliopistoon aloittamaan lakiopinnot englanniksi. Laki oli ilmiselvä valinta, joskin Sussexissa Dmitri valitsi kansainvälisen lain, toisin kuin Moskovassa. Lakia piti noudattaa, ainakin paperilla, ja isänsä kanssa työskennellen Dmitri voisi sitten aikanaan varmistaa, että lakia noudatettiin kyllä… paperilla.

Kesällä 2022 Viktor päätti, että lapset pitää saada turvaan. Viktorilla epäili, että häntä yritettäisiin salamurhata (oliko se ikääntymisen tuomaa paranoiaa vai seurattiinko häntä oikeasti – kuka tietää). Oksana muutti Puolaan ja Tatiana Yhdysvaltoihin (molemmat salanimellä), Dmitri muutti Pariisiin (vastentahtoisesti… taas jäivät opinnot kesken). Yhteydenpito piti lopettaa – että kukaan ei tajuaisi, mistä on kyse. Missä muut ovat nyt? Missä isä on nyt? Dmitri ei tiedä. Äärimmäisessä tarpeessa yhteydenpito hoituu isän kazakstanilaisen yhteistyökumppanin kautta, mutta kuulumisten kysely ei ole äärimmäinen tarve.

Välittömästi Pariisiin uuden identiteettinsä turvin muutettuaan Dmitri muokkasi ulkonäköään, kuten isä oli kehottanut. Isältä perityt pyöreät posket katosivat poskirasvan poistolla, ja kun silmän lähellä olleen luomen poistosta jäi arpi, sen päälle Dmitri hankki tatuoinnin.

Puoli vuotta Pariisissa riitti. Kieli oli kammottavaa, koko kaupunki haisi kuselta, ja Eiffel-torni oli hirveän ruma häkkyrä. Kun vielä tuli salaperäinen viesti, jossa kehotettiin varomaan hermomyrkkyjä, Dmitri muutti omin nokkineen Pariisista pois, kertomatta isälleen mitään. Vähemmän kusenhajua, siedettävämpi kieli, eikä mitään karmeaa häkkyrää näy ikkunasta. Saarella keskellä valtamerta kusenhaju tuulettuu pois, Iso-Britannia ei ollut enää vaihtoehto, Irlantikin liian lähellä sitä. Kypros? Malediivit? Lomakohteita. Ei lomakohteessa voi asua.

Roiva oli hyvä valinta siis.

Kulttuurišokki se iski kyllä Roivassakin. Uusi identiteetti sanoo, että Dmitri on kazakstaninvenäläinen, mutta eihän Dmitri ole kazakstanilainen ollenkaan, ei hän ole siinä käynyt valtiossa lainkaan. Äidin kotiseuduilta on noin sata kilometriä Kazakstanin puolelle, mutta siinä se. Nalid ei tunnu kodilta eikä Roiva mukavalta, mutta mikä sitten? Moskova. Mutta ei sinne voi palata. Eikä sekään varmaan enää mukava olisi.


Tietää enkeleiden ja demonien olemassaolosta, muista yliluonnollisista ei. Maaliskuun lopussa 2024 sai tietää myös vampyyrien olemassaolosta, kun sellainen yritti juoda pojusta.