Devon Clifford

1800-luvun alun Lontoossa, kaupungin laitamilla, syntyi maailmaan Cliffordin perheen viimeiseksi jäänyt lapsi – Devon. Kolmas poikalapsi perheeseen oli kaivattu lisä, sillä perheenpäää Bastian kaipasi lisäkäsiä pienellä maatilalla, jota Cliffordin perhe asutti. Michael ja Sean olivat Devonin isoveljiä. Anne puolestaan Devonin äiti. Perheen arkirutiineihin kuului maatilan töiden hoitaminen, yhteiset ruokahetket ja veljeksien kesken kisailtiin hätäisesti kyhätyissä peleissä kuten renkaan heitossa. Sunnuntaisin käytiin kirkossa ja elettiin muutenkin hyvin harrasta sekä hiljaista eloa. Muutaman kerran vuodessa saatettiin käydä hevoskärryillä Lontoossa katselamassa damsellejä, mutta ennen kaikkea ostamassa tarvikkeita ja huoltamassa kuormajuhtien varusteet.

Elämä kului monet pitkät vuodet samankaltaisina .Bastian vanheni ja jättäytyi joka vuosi fyysisiä ponnisteluja vaativista tehtävistä enemmän ja enemmän pois. Veljekset ottivat vastuuta ja poikien äidin vointi heikkeni. Devon oli 15vuoden ikäinen, kun hänelle alettiin etsiä morsiota ja 17-vuotiaana poika nai Jenny Downington nimisen tytön. Jenny oli Devonia vuoden nuorempi ja muutti asumaan Cliffordien tilalle. Avioauvoa kesti muutaman vuoden. Myös Devonin veljet menivät naimisiin ja Michael muutti esikoisena omilleen oman vaimonsa kanssa. 26-vuotiaana Devon sai lapsen, joka nimettiin Danieliksi. Pojan syntymä oli oikein haluttu tapahtuma, mutta valitettavasti lapsena kasvamista Devon ei ehtinyt seuraamaan kuin vuoden verran.

Tuberkuloosi. Hidas, mutta varma menehtyminen oli edessä. 28-vuotiaan Devonin mieliala heitteli, kun väistämätön kohtalo odotti. Suru oli suuri koko perheessä, sillä nyt Jenny jäisi yksin nuoren Danielien kanssa. Näihin aikoihin Devon tapasi Chares-nimisen miehen, jonka äärettömän komea ulkokuori ja todella sivistynyt käytös herättivät melkein kuin kateutta sairaassa. Olihan se epäreilua, että jotkut menehtyivät ennen omien lastensa varttumista ja toisilla oli käynyt moinen tuuri geneettisessä lotossa. Charesin ilmaantumisen myötä Devon alkoi huomata outoja tapahtumia läheistensä keskuudessa. Ihmiset tuntuivat välillä unohtavan missä olivat olleet ja käyttäytyivät jäykästi kuin olisivat olleet ohjelmoituja. Osalla oli kaulassa kuin puremisen jäljiltä haalistuneita haavoja, joita Devon ei ollut muistanut nähneensä edeltävinä päivinä. Hitaasti varsin taikauskoinen mies alkoi yhdistää outoja tapahtumia toisiinsa ja viimeisinä viikkoinaan hän kohtasi Charsin kasvoista kasvoihin.

Tänäkään päivänä Devon ei tarkasti muista, mitä sanoi tulevalle lleen. Hänen ihmiselämänsä viimeiset viikot ovat hänen muistoistaan pyyhkiytyneet. Sen sijaan miehen ensimmäiset päivät vampyyrina ovat jääneet palavan kirkkaina mieleen. Chares oli muuttanut Devonin miehen ollessa kuolemaisillaan tuberkuloosiin. Uuden elämän alussa kaikki tuntui vieraalta. Hän oli nopeampi, vahvempi ja janoisampi kuin koskaan aiemmin elämässään. Vedenjuonnista ei kuitenkaan olisi apua, kuten Chares kertoi. Mikään ei voisi janoa sammuttaa pysyvästi, mutta sitä pystyi kontroilloimaan ja siihen oli olemassa tyydytyskeinonsa. Ihmisveren juontiin tottuminen vei aikansa, mutta ensimmäisten 40 vampyyrivuotensa aikana Devon sai oppia Charesilta yhtä sun toista vampyyrien elosta. Vanhaa perhettä hän ei voisi koskaan nähdä, sillä nuo olisivat vaarassa, jos Devon ei pystyisikään hillitsemään itseään.
Maatilalla kasvanut mies ei ollut juuri maita ja mantuja kiertänyt. Nyt uusien voimien ja uuden elämän myötä hänellä olisi siihen ”ikuisuus aikaa”, kuten Devonin luoja oli kertonut. 40 vuotta oltiin seurattu Charesia, mutta olisi aika lähteä kokeilemaan omia siipiä maailmalle. Devon suuntasi Keski-Eurooppaan ja alkoi haalia itselleen omaisuutta aluksi laittomin keinoin, myöhemmin sijoituksilla ja perimällä korkoa antamistaan lainoista. Hän tutustui lukemattomiin kiinnostaviin ihmisiin ja opiskeli kieliä sekä kulttuureja. Oli vaikea uskoa, että maailmassa oli näin paljon tutkittavaa ja nähtävää. Miehestä tuli oikukas ja kova juhlimaan. Hän eleli varsin huikentelevaista eloa ja nautti riskeistä. Monet raukkparat päätyivät miehen päivällispöytään aterioiksi. Mitä enemmän Devon antoi periksi uudelle elämälleen ja petomaisille piirteilleen, sen kauemmas hänen muistonsa ihmiselämästä häilyivät, kunnes ne katosivat lähes kokonaan.

1900-luvun alussa Devon oli kiertänyt Eurooppaa, nähnyt Amerikkaa ja Aasiaa, mutta Lontoo veti miestä puoleensa. Lähes sadan vuoden jälkeen vampyyri palasi kotikonnuilleen ja näki, kuinka teollistuminen oli kovassa käynnissä suurkaupungiksi muuttuneen Lontoon siimeksissä. Hänen lapsenlapsenlapsenlapsensa olivat maatilan töistä siirtyneet enemmän ja enemmän kaupunkiin hommiin. Devon vieraili vanhalla maatilalla, löytäen mm. oman hautakivensä. Tapahtuma muutti miestä tai kenties palautti kadonneen osan hänessä. Joka tapauksessa mies häipyi ja vältteli pitkän aikaa suurempia ihmismassoja, tapahtumia ja siirtyi elämään hiljaiseloa Yhdysvaltoihin luojansa läheisyyteen.

New Orleansissa Devon tapasi myös Charesin toisen lapsen, Isabella De’Mediciin. Kaksikolla synkkasi lähes heti ja heistä tuli hyvin läheiset. Isabellalla oli Charesia vastaan hampaankolossa asioita, mutta Devoniin asti naisen viha ei yltänyt. Niinpä heillä oli oikein mukavat pari vuotta yhdessä, kunnes Isabella kertoi yhtenä iltana muuttavansa pois Nalidiin asti. Devon ei paljoa jahkaillut ja pakkasi vähäiset tavaransa, seuraten sekä luojaansa että Isabellaa aina Roivan kaupunkiin asti. Roivassa mies alkoi vuokrata pientä kaksiota lähes ydinkeskustassa ja koittaa pitää välinsä hyvinä sekä luojaansa, että Isabellaan. Devonin löytää helpoiten Temptation-yökerhon tanssilattialta valomerkin aikoihin.


Devonia on mahdoton kuvailla yhdellä sanalla. Mies käyttäytyy kohteliaan hillitysti ja tuon silmien tuike kertoo suuresta viisaudesta sekä kärsivällisyydestä. Vampyyrin pitkien elinvuosien aikana on tietenkin nähty yhtä sun toista ja alettu ymmärtää ihmisiä sekä näiden motiiveja jopa paremmin kuin mitä kuolevaiset itseään ymmärtävät. Devon on yleensä suurenmoista seuraa. Miehellä on tarinoita jaettavaksi, laaja sanavarasto ja huumorintajua, joka saa arimpien korvat punoittamaan. Keskustelut elävät ja kuulijoilla on hauskaa, mutta nuo harvoin oppivat Devonista itsestään mitään nimen lisäksi. Kuten vampyyrille sopii, myös Devon on äärettömän salamyhkäinen ja varovainen persoona seurueissa. Valehtelemisen jalo taito on iskostettu pääkoppaan jo ihmiselämässä, mutta nyt uuden elämän myötä siinä ollaan kehitytty oikein mestareiksi.

Vampyyri pitää naisseurasta siinä missä kuka tahansa muukin mies, mutta on erityisen kova naistennaurattaja. Ei ole harvinainen näky, että Devon on päätynyt jonnekin kulttuuritapahtuman ytimeen viettelemään kesämekoissa keikisteliviä naikkosia. Yleensä näiltä myös juodaan verta, sillä miesuhreista mies ei niinkään piittaa. Hän jättää kuitenkin ateriansa hyväkuntoiseksi ja eikä tapa ketään syyttä. Devon on hyvin sarkastinen huumorissaan, mutta toisaalta äärettömän hyvä kuuntelija ja ehdottoman luotettava ystävä. Ystävystyminen miehen kanssa on melko helppoa, sillä vampyyri luottaa toisiin (etenkin ihmisiin ja vampyyreihin) nopeasti. Hän mielummin pettyy kuin suhtautuu kaikkiin ennakkoluuloisesti. Devon on pohjimmiltaan toiminnan perään ja tuo tuskastuu nopeasti tylsiin päiviin tai vaikka vain odotteluun. Vastavuoroisesti vampyyria myös harmittaa, jos häntä joudutaan odottamaan. Täsmällisyys onkin yksi miehen arvostamia piirteitä.

Devon oli jo lapsena poikkeuksellisen utelias ja itsenäinen poika, jolle koko maatila oli kuin ihmeellinen leikkikenttä, jota pitää tutkia taukoamatta. Vampyyrina mahdollistunut maailman kiertäminen on vain vahvistanut tätä piirrettä miehessä. Kaikki uusi on kiehtovaa ja Devon ei oikeastaan pelkää mitään vierasta, mutta osaa nykyisin olla varovaisempi kuin nuorempana vampyyrina. Ihmisten maailma kutsuu usein ja mies viettää mielellään aikaansa metsiköiden sijasta kaupunkien katujen sykkeessä. On hyvä pysyä perillä siitä, mitä kaupungilla ja ihmiskulttuureissa tapahtuu. Torilla käyskentely ja ihmisten kanssa jutustelu on oiva tapa urkkia tietoa ja saada uusia kontakteja. Pienillä lahjuksilla voi myös kadulla asuvat toimia ekstra-apuna. Devon käyttää viisaasti muita uteliaita hyödyksi. Tietynlainen ahneus on suuri varjo muuten hyvin positiivisen ja valoisan luonteen värikkäässä kankaassa. Devon on varsin häikäilemätön jahtaamaan haluamaansa, oli se sitten jokin upea rannekello tahi jokin tietty nainen petiin tai lounaaksi. Vampyyrille ominainen ja sekä miehen ahneuden aiheuttamat viehtymykset ovat kuin polttava liekki syvällä kurkussa sekä sydämessä, eikä mies saa niitä sammumaan, ennen kuin on saanut tavoittelemansa. Sitten parin viikon päästä on taas jokin uusi kaipuun kohde ja sama toistuu.

Ajoittain Devon pitää ylidramaattiseksi heittäytymisestä ja tuo usein liioittelee tuntemuksiaan. Miehen käyttäytymistä voi olla vaikea tulkita, sillä tämä on omalla tavallaan hyvin hurmaava, kohtelias ja sosiaalinen, mutta saattaa yks kaks heittäytyä totiseksi, vaitonaiseksi ja ehkä pelottavaksikin. Strategisesti Devon on hankala vihollinen, sillä miestä on vaikea tulkita ja tuon käytöksestä ja sanoista on vaikea saada mitään konkreettista irti. Devon ei itsekään ole aina perillä, mitä tekisi seuraavaksi ja mikä olisi paras siirto, joten tuon tekemisten ennustaminen on varsin hankalaa. Muihin lajeihin vampyyri suhtautuu kunnioittavalla varovaisuudella.

Charesin ja Isabellan kanssa Devon pystyy olemaan oma hiljaisempi ja rauhallisempi itsensä. Perheensä seurassa hän myös pystyy avautumaan todellisista tunteistaan ja huolistaan. Nämä kaksi ovat myös Devonille kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat henkilöt maailmassa. Muiden seurassa taas... Noh, mies on melkoinen “party animal”. Jos hänen on kerran elettävä ikuisesti tai ainakin satoja vuosia, niin hän on todella valmis elämään ja ottamaan ilon irti jokaisesta päivästä ja uudesta tuttavuudesta.


Hurmuripojulla on luonnostaan mustat hiukset ja ne pidetään lyhyinä sekä stylattuina, tai vähintääkin pesty huolellisesti. Vampirismin myötä Devon on säilynyt muuttumattomana, omaten vahvan nuorukaisen jäntevän vartalon (kiitos rankkojen maatilatöiden) ja tarkat aistit. Miehen tummat silmät ovat syvät kuin kaivot ja kasvojen sekä muun vartalon iho on kalpea kuin kelmeä kuu. Pituutta Devonilla on 183 senttiä ja painoa 77 kiloa. Miehen poskipäiden luut erottuvat ja leuka on vahvan jämäkkä. Usein pieni suu on hymyssä tai vähintäänkin virneessä. Leveämpi hymyily saa pienet hymykuopat ilmestymään poskiin. Vampyyreille ominaiset terävät hampaat pilkottavat, jos mies oikein virnistelee, mutta osaa kyllä olla varovainen asian kanssa. Devonin otsa on korkea ”nuoresta” iästä huolimatta. Kuten arvata saattaa – lävistyksiä tai tatuointeja mies ei ole ottanut.

Vampyyrin hartiat ja yläkroppa eivät viestit suurista voimista, mutta tarvittaessa pedosta lähtee irti melkoinen määrä Newtoneita. Jos miehen näkee yläosattomana, voi Devonin kropasta laskea erottuvia lihaksia kuin lampaita. Hoikka vartalo entisestään korostaa jäntevyyttä. Devonin askellus on sulavaa ja varmaa, muttei järin pehmeää. Maatilalla opittu raskaampi käynti on jäänyt miehelle kuin muistoksi ihmiselämästä. Pukeutumisensa suhteen mies on kuitenkin jättänyt köyhemmän ja vähäisemmän elämänsä taakseen. Upeat puvut kravatteineen ja päivineen ovat Devonille arkipäivää. Mies pitää arvokkaista kelloista ja käyttäkin sellaisia lähes poikkeuksetta. Hän on kenties työtön, mutta varaton ei suinkaan. Tämä näkyy kyllä viimeisenkin yksityiskohdan huomioivan Devonin lookissa. Miehelle on kunnia asia käyttäytyä ja näyttää säädylliseltä herrasmieheltä. Hänen kohtelias ja aavistuksen vanhahtava puheenpartensa peilaa hyvin miehen pukeutumista.