Post by taikaturska on May 2, 2019 16:34:04 GMT 2
Jodie Park
Jodie Magdalena Park os. Schwarz.
Ihminen | hetero | 28 | Sinkku | Metsästäjä - Demonit, noidat ja upirit |
Yksityisetsivä, Yliluonnolliset rikokset.
FC: Sui he
Ulkonäkö
“She’s a mess of gorgeous Chaos, and you can see it in her eyes“
Jodie venytti pitkät säärensä ulos sängystä, kuten joka aamu.
Naisen kapeat kädet kaartuivat venyttelemään hänen päänsä yläpuolelle kapean mallimaisen torson kaartuessa venyttelyn yhteydessä. Esille pistävät kulmikas keho kohosi sänkyjen välistä täyteen 177 sentin mittaansa. Polvissa hänellä oli selkeitä mustelmia, eikä keskivartalokaan ollut säästynyt niiltä lainkaan. Hänellä oli monia haalistuneita arpia myöskin halkomassa kalpeaa ihoa ja joukossa lepäsi tuoreitakin sellaisia.
Naisen askeleet johtivat ruskean paneloidun lattian poikki alusvaatteissaan vessaan, jossa peiliin eteen nojautuessa naisen tummanruskeat silmät näkivät tutun peilikuvan. Mustat puolipitkät hiukset sotkuisena roikkumassa aasialaisittain timantin-muotoisilla kasvoilla, joista poskipäät erottuivat selkeästi ja piirtyivät esille leukaluuhun asti.
Ne kasvot pestiin huolellisesti kylmällä vedellä, ennenkuin oliivinvalkealle iholle nainen alkoi levittämään kevyesti sävyä tasoittavaa rasvaa. Hän harjasi tummat ylöspäin kaareutuvat terävät kulmansa siististi ylöspäin, tarttuen pinsetteihin ja nyppäsi muutaman pois järjestyksestä kasvaneen karvan pois jättäen jälkeensä hyvin huolitellun mutta vakavan kokonaisuuden.
Mantelin muotoiset, raskasuomiset sisäänpäin kaartuvat aasialaissilmät saivat tuuheihiin tummiin ripsiinsä maskarapeitteen. Nainen pyyhkäisi sormillaan silmiensä sivuista unihiekkaa pois ja maskaran aiheuttaman tahran. Sen jälkeen hän nosti hieman leukaansa ja avasi vastaharjattua suutaan irvistykseen paljastaen valkean hammasrivistön jossa kulmahampaat olivat aavistuksen sisäänpäin kääntyneet ja poskille nousi pienet hymykuopat irvistyksen mukana. Jodie kaivoi sävyttävän huulirasvansa jonka levitti täyteläisille alaspäin kaartuville huulilleen tuomaan punaisen suloisen sävyn ja piristämään muuten ankeita kahvin kaipuisia kasvoja.
Naisen rasvatut kädet kulkivat mustien silkkisten hiuksien läpi, sukien ne ojennukseen ilman harjaa. Hän kiristi ne päälaelleen hyvinkin tiukalle ponihännälle. Korvissa oli pienet timattiset korut valmiina.
Tämän jalat löysivät tiensä takaisin vaatekaapille, josta nainen kaivoi esiin sukat jotka ujutettiin jalkoihin. Sitten hänen sormensa löysivät kaapista mustat resuisen käytetyt farkut jotka hän veti sirojen sääriensä ylitse ja napitti navan kohdalta. Sen päälle hän veti tyylikkään sinisen silkkipuseron. Tavanomaista siistimpi vaatetus se oli Jodielle, mutta eteisessä naisen heittäessä hartialleen kuluneen mustan rotsin ja jalkaansa aikaa nähneet tennistossut siisti vaikutus katosi ja tilalle tuli elämäänsä kyllästyneen oloinen, vaikkakin ryhdikkään olemuksen säilyttävä nainen jonka kävelytyyli kertoi kaiken tämän kulkiessa kiireisillä kaduilla väkimassaan sekoittuen.
Luonne
“ You believe this is a game, and you may be right.
But if you think you can play it better than me,
Think again. “
Jodien kohdatessa, vastaantulija saattaa kohdata kivikasvot joilla ilme ei usein vivahda. Naisen olemus on jännittynyt. Kenties se oli sen vuoksi että hän oli varautunut tai sen vuoksi että hänellä oli selkä kipeänä. Sen oli ulkopuolisena vaikea sanoa. Hänen selkänsä kuitenkin on suora, ja kulmat usein ovat painuneet vihaisesti kurttuun. Jalka vaihtaa usein painoa naisen pitäessä käsiään vyöllä kuunnellessaan ehkä aavistuksen kyllästyneen oloisena asiakkaitaan. Huulilla hänellä usein lepää tupakka ja kädessä on aavistuksen terästetty kahvikuppi.
Jodie on selkeä pessimisti, hitusella realismia. Hänelle usein asiakkaiden ongelmat ovat selkeästi turhia, usein katoamiset eivät Jodiessa herätä kiinnostusta. Mutta puolilaiskasti nainen hoitaa kaikki vähemmän tärkeät työt usein kuitenkin kunniakkaasti loppuun. Jodieta voi ehdottomasti kuvailla kaikkea muuna kuin asiakaspalveluihmisenä, hän pitää siitä että saa vetäytyä oman toimistonsa rauhaan kahvin ja täyden tupakka-tumppi astiansa kanssa.
Riidanhakuiseksi naista saattaisi myös kuvailla, sillä naisen ärtynyt olemus yltää tämän kehonkieleen ja puhetapaan josta lauseet tulee usein ulos kiukkuisina sutkautuksina. Ei ole siis ensinmäinen kerta kun nainen on joutunut nyrkkitappeluun taikka suulliseen kahakkaan.
Hänen sormensa usein kulkee naputtamassa kuulakärkikynää kun naisen mielessä kulkee asioita, ja silloin tumman aasialaisen kasvoilla usein lepää tyhjä ja vaikealukuinen ilme.
Jodiella ei ole paljoakaan läheisiä ystäviä, juurikin persoonansa vuoksi. Hänen ulosantinsa on heikkoa eikä hän ole erityisen puhelias. Monet ihmiset ovat sen vuoksi Jodielle itselleen enemmän riesa kuin mikään muu. Sen vuoksi naisella ei ole ollut lapsuusajan jälkeen pitkäaikaisia ystävyysuhteita ja ne eivät koskaan ole sisältäneet muutamaa sanaa enempää kanssakäyntiä.
Ja usein ne päättyivätkin rankkoihin riitoihin, ei niinkään Jodien osalta vaan vastakkaisen henkilön joka turhautui naisen vaikeaan asenteeseen joka pitää jopa hyväntahtoisen persoonan pitkän tikun päässä.
Jodie kuitenkin monen ihmisen yllätykseksi ajattelee ennen itseään muita, jonka vuoksi nainen onkin työssään. Mutta se on myöskin syy miksi Jodie on tupakan ja alkoholin suurkuluttaja, sillä kaiken sen kovan pinnan alla on kuitenkin huolehtija- persoonallisuus. Nainen haluaa hoitaa rikokset ettei muille koituisi harmia, sen vuoksi hänellä on usein myös monta rautaa tulessa. Pinnalle asti tämä empatia ei koskaan yllä ja usein suostuessa töihin hänen ulosantinsa onkin kuin se olisi viimeinen asia maailmassa mitä hän haluaisi tehdä.
Menneisyys
(in the nutshell)
(in the nutshell)
“It’s all a bit tragic,
really, isn’t it?”
Jodie syntyi 27.03.1991 Nalidissa, pienessä kaupungissa meren rannalle jossa useimmat talot muistuttivat Euroopan skandinaavisia alkuperäisiä taloja. Suurin osa olikin ulospäin alkuperäisessä kunnossa ja rakennettu kun uudisasuttajat saapuivat Nalidiin rakentamaan elämäänsä. Kaupunki oli kalastajakaupunki rakennettuna hyvinkin voimakkaasti kallistuvalle mäelle, jonka korkeimmalla kohdalla hieman kauempana muusta kaupungista lepäsi korkeiden mukulakivimuurien ja metallisten porttien ympäröimänä kartano jonka seinät olivat haalistuneet keltaiset ja suuret marmoriset tolpat tukivat lukuisia parvekkeita joita moni-ikkunaisessa rakennuksessa löytyi paljon.
Siellä hän oli syntynyt, alkujaan Saksasta kotoisin olevaan Schwarzin sukuun.
Todellisuus ei ollut kuitenkaan niin kaunis. Jodien isällä ja äidillä oli paljon komplikaatioita lapsia yrittäessä ja lopulta paljastui että tytön isällä oli hedelmällisyyden kanssa ongelmia. Joten vanhemmat kuitenkin perheeseen perillistä halutessaan turvautuivat luovuttajaan.
Lapselle ei asiasta koskaan kerrottaisi, ellei tuo erikseen sitä kysyisi.
Hän sai nimekseen Jodie Magdalena Schwarz.
Jodie eli lapsuutensa yltäkylläisyydessä, mutta hän oli jo lapsena varsin vakava. Se saattoi johtua jo siitä että hänen vanhempansa jotka olivat varsin tiukkaa metsästäjäsukua eivät sallineet tyttärensä käydä julkista esikoulua saatika tavata ikäisiään lapsia.
Tämä johtui juurikin perheestä Sillä Schwarzin metsästäjäsuku oli muiden uudisasuttajien mukana tullut Nadilin kauniille saarille, sillä heidän kohteensa siirtyivät myös rauhan toivossa sinne pakoon hyvinkin julmilta ja armottomilta metsästäjiltä.
Ja sellainen Jodiestakin perheen ikivanhojen perinteiden mukaan oli myöskin tuleva. Tietyllä tapaa, koulutus alkoi jo taaperoikäisestä asti. Jodie sai oman osansa vanhempiensa rakkaudesta, mutta se esiintyi hyvin erillaisessa muodossa kuin normaalikulttuurisella perheellä saattoikin olla. Tämän todellisen rakkaudenpuutteen vuoksi Jodie kehittikin hyvin äkkipikaisen tempperamentin ja pienestä asti nuoren naisen elämää kuorruttivat voimakkaat raivopurkaukset jotka sisälsivät esineiden rikkoutumista ja lastehoitajien nyrkkeilysäkkinä pitämistä. Siten hän sai kaipaamansa huomion, mutta negatiivisessa valossa. Koskaan, kuitenkaan Jodie ei näyttänyt tempperamenttiaan vanhemmilleen, vaan näiden kanssa tyttö istui kuin kukkanen kämmenellä somasti hymyillen.
Tämän tempperamentista kuitenkin oli tieto, monien työstä irtisanoutuneiden kotiopettajien ja hoitajien vuoksi. Se ei jäänyt vanhemmilta huomioimatta, ja usein Jodie saikin kuulla sanaisen tai parikin huonosta käytöksestään. Ei pelkästään vanhemmiltaan, vaan myös isoäidiltään joka oli perheen vanhin metsästäjä. Jodien isoäiti, ottikin tehtäväkseen lopulta alkaa koulimaan nuorta Pahatempperamenttistä Jodieta ruotuun saatuaan tarpeeksi tytön huonon käytöksen tuottamista kuluista. Tietenkään, se ei suurta lovea tehnyt rikkaan perheen talouteen mutta kyse oli enemmän periaatteista kuin rahasta.
Kukaan ei halunnut huonosti käyttäytyvää metsästäjää sukuunsa, ja kuten jokainen perheenjäsen ennen Jodieta olisi tytöstäkin tuleva metsästäjä.
Joka kerta, kun Jodie käyttäytyi huonosti, isoäiti päätti että tyttö lukittaisiin ullakolle varustettuun äänieristettyyn huoneeseen, ja tytölle annettiin vankila-ateriaa muistuttava ruoka. Mutta se oli rangaistus johon Jodie joutui tottumaan, sillä hänen tempperamenttinsä paheni sen myötä kun hänen viimeinen empaattinen kontaktinsa katosi viimeisen lastenhoitajan mukana. Huone oli pian tytölle melkein tutumpi kuin tytön oma vaaleanpunaisin kukin koristeltu huone. Siellä, häntä myös kotikoulutettiin kuusi tuntia päivässä.
Mutta tämä kova koulu tuotti tulosta, sillä tytön luonne kääntyi säyseämmäksi hänen ymmärtäessään että jokainen agressiokohatus jonka hän sai, johtaisi pimeään ullakkohuoneistoon.
Tytön persoona rauhoittui, mutta samalla hän alkoi hiljalleen kääntymään sisällepäin. Hän kulutti nuorena teininä aikansa isoäitinsä kotiopetuksessa joka sisälsi sekä metsästäjäkoulintaa, että kieliä ja matematiikkaa. Liikunta ei jäänyt myöskään tytöltä vähiin, sillä fyysinen kunto oli perheen isoäidille erityisen tärkeää. Vaikka Jodien isoäiti olikin ankara, heidän suhteestaan muodostui läheisempi kuin Jodiella koskaan ennen oli ollut kenenkään muun perheenjäsenensä kanssa. Vaikka nainen olikin karu nuorelle tytölle, osoitti tuo myös lapsenlapselleen hellyyttä suukoilla otsalle ja poskelle.
Suinkaan Jodieta ei oltu lukittu kuitenkaan kartanon ovien taakse. Usein nuori nainen olikin poseeraamassa perheensä kanssa suurissa tapahtumissa ja avajaisissa kun Schwarzin perhe oli lahjoittanut suuria summia hyväntekeväisyyteen tai sijoittanut uuteen hotelliin. Kuitenkin perheen maine oli aavistuksen kyseenalainen ja Jodien olemus oli varsinkin medialle hyvin vieras sillä tämän vanhemmat eivät julkisuudessa paljoakaan lastaan esitelleet.
Tämän vuoksi Jodie kasvoi hyvinkin kaukana sosiaalisesta mediasta, Hän sai ensinmäisen puhelimensa vasta 14 vuotiaana, kun hänen isoäitinsä näki viisaaksi että tytön olisi aika liittyä muiden nuorien naistenalkujen seuraan yksityisoppilaitoksessa. Se olikin vain naisille tarkoitettu oppilaitos johon Jodie lähetettiin opiskelemaan. Mutta sillekkin oli syynsä, mitä muuta olisi voinut odottaa niin vanhalta perheeltä. Jodien kohdalla mikään ei ollut niin simppeliä kuin vain opiskelu. Hänen isoäitinsä oli kokenut että koska Jodie ja hän oli niin läheisiä, olisi parempi että tyttö lähetettäisiin kunnolliseen metsästäjäkoulutukseen perheen ulkopuoliselle taholle jonka arviointikykyä ei hämärtäisi perheen väliset siteet.
Tämä nainen oli koulun rehtori, Mrs. Agneska Park. Kukaan ei kyseenalaistanut yksityiskoulun rehtoria toisinaan tunneilta puuttuvasta oppilaasta, joten Jodie huomasi että häntä koulittiin raadollisesti tappamaan, erillaisia olentoja monilla eri tavoilla. Mutta se ei ollut ainoa asia jonka Jodie oppi. Hän oppi käyttämään aseita, ja hänen suosikikseen osottautui Tarkka ammunta ja lähitaistelu. Kaksi eri kohtaa mutta Jodie ei pitänyt välimaastosta. Joko hän olisi kaukana tai aivan vihollisensa iholla. Sen lisäksi tyttö oppi jäljittämään, ja tunnistamaan ihmisten piirteistä mitä nuo olivat oleviaan. Hänen silmänsä harjaantuivat siihen. Hänet opetettiin olemaan valppaana jokaisella hengenvedolla elämästään. Rehtori, saattoi järjestää jopa yllätyksen koulupäivinä tai vapaina jolloin Jodiella saattoi olla henki jopa pelissä. Mutta se oli metsästäjän karua arkea. Schwarzin suvun perillisenä hänen oli pakko olla valppaana sillä heidän perheellään oli monia vihollisia.
Sen Agneska teki Jodielle alussa jo selväksi. Monen kouluvuoden jälkeen hän nukkui toinen silmä auki, ja tytön ympärillä oleva henkinen muuri oli kasvanut paksuutta.
Niinä kouluvuosina hän myös eli suhdesotkuissa, seurustelusuhteita, alkoholia, juhlimista. Mitä nuori nainen olisikaan voinut toivoa. Ja enemmänkin, se oli elämää mitä Jodie ei ollut kotonaan päässyt harrastamaan ja silloin hänen kapinallinen luonteensakkin pääsi esille kunnolla. Hän loi ystävyysuhteita joidenka tarkoitus oli enemmän hyväksikäyttöpohjainen. Hän pääsi juhliin ja klubeihin helpommin sisään, ja pääsi helpommin tärkeiden henkilöiden puheille. Mutta sellaiset ihmisuhteet eivät kauaa kestäneet Jodien sulkeutuneen persoonallisuuden vuoksi ja sen miten hän tapasi työntää ihmiset pois kun heille ei ollut enään tarvetta.
“I was told I was dangerous…
I asked why?
They said ‘ Because you don’t need anyone.’
That’s when I smiled.“
Koulu loppui, mutta koulutus jatkui. Jodie huomasi asuvansa Agneskan ja tuon aviomiehen talon takapihalla olevassa navetassa, päivät kuluivat askareissa auttamisessa, mutta Jodie ei saanut iltoina tai öinä paljoakaan armoa. Kahvin kulutus kasvoi naisella, kun hän kulutti iltansa Agneskan suuren karttapöydän äärellä keskustellessa taktiikoista ja lopulta Jodien ensinmäisestä metsästyksestä jonne hän lähtisi Agneskan kanssa.
Upir, joka oli tappanut lukuisia määriä ihmisiä lähimmässä kaupungissa olisi jäljitettävä ja eliminoitava. Suunnitelmiin kuitenkin tuli muutos, kun Agneska joka opetti koulussa liikuntaa mursi jalkansa koripalloa pelatessaan. Jodie saisi lähteä metsästämään yksin ja yllätyksekseen hän oli jopa aavistuksen innoissaan siitä että pääsisi tekemään työn yksin.
Joten sinä iltana kun metsästys sovittiin tapahtuvaksi hyppäsi Jodie kuorma-autoonsa ja pakkasi laukkunsa valmistautuen mihin tahansa ajamaan kohti kaupunkia.
Hän asettui asemiinsa, seuraten ympärillään olevaa väkijoukkoa. He olivat kartoittaneen alueen missä kyseinen Upir metsästi, ja he arvioivat kyseessä olevan nuori yksilö joka on vastikää aikuistunut. Jodielle ei ollisi vaikeaa erottaa väkijoukosta Nuorta yksilöä jos tuo sattuisi käyttämään voimaa julkisella paikalla. Tai menettäisi hallintansa. Mutta sinä iltana ei tapahtunut mitään. Ainakin, niin hän luuli aamulla istuessaan hotellihuoneensa sängyssä sormi kartalla ja uutiset hiljaisella telvisiosta. Paikallinen uutiskanava raportoi taas uudesta kuolemasta ja se sai Jodien kiristämään hammastaan sillä hänen moraalinsa ei antanut anteeksi kuolemaa joka tapahtui hänen nenänsä alla siten. Joten hän päätti suunnata murhapaikalle. Sen sijainti näkyi netistä journalistien kuvista eikä sitä ollut vaikea löytää kiitos kadunvartta koristavien keltaisten poliisiteippien. Paikalla oli melko hiljaista, joten hän pujahti hitaasti mustan kangaskassinsa kanssa teippien alitse tutkimaan paikkaa jossa kaatuneen roskiksen takana oli punaista verta.
Uprin jäljittäminen ei ollut helppo työ ensikertalaiselle, mutta samana iltana jodie uskoi löytäneensä paikan missä tuo piileskeli. Eikä nainen ollut väärässä mutta se mitä hän löysi oli hämmentävää.
Nuori, ei 13 vuotta vanhempi upirtyttö istui kyyhöttämässä pimeän varastorakennuksen nurkassa pressu ympärillään. Kasvot ja vaatteet veressä, suuret siniset silmät tuijottaen Jodieta silmästä silmään taskulampun valossa vaaleat hiukset kehystäen kasvoja enkelikiharoiden kera. Hän, metsästäjän koulutuksesta huolimatta koki empatiaa tyttöä kohtaan. Ja sen sijaan että hän olisi hyökännyt pienen lapsen kimppuun Jodie koodiaan vastaan laski aseensa. Hän kirjoittaisi itselleen uuden. Hän tiesi, etteivät kaikki upirit olleet tappajia ja hän tiesi myös että sen ikäisen ei viellä pitäisi olla täysiverinen.
Jodie puhui tytön kanssa, ja hän sai selville hiljaisen keskustelun aikana että tyttö oli käynyt läpi silmittömä hirveitä asioita. Tuo oli orpo, ja kyseisessä kodissa ollut mies oli ollut varsin väkivaltainen pientä sinisilmäistä tyttöä kohtaan ja tehnyt varsin sanoinkuvaamattomia asioita joista pieni lapsi ei edes osannut puhua. Mutta tyttö oli selkeästi hämillään kaikesta, eikä lapsi osannut ilmaista kunnolla kaikkea. Joten Jodie otti lapsen hotelliin luokseen. Lapsi sai ruuakseen raakaa lammasta, samalla kun Jodie tutki karttaa. Hän tiesi että alueella oli ryhmittäytyneitä upirjoukkoja, mutta ne olivat niin isoja etteivät yksittäiset metsästäjät vaivanneet päätään eivätkä suuremmat metsästäjäyhteisöt nähneet sitä tarpeelliseksi kiitos Upirien sivistyneen käytöksen joka sisälsi ravinnon ottamisen muualtakin kuin ihmisistä.
Mutta tarkkoja merkintöjä ei ollut. Joten Jodie otti pienen tytön syliinsä ja lähti kaupungin kaduille tuon pestyään etsimään sopivaa joukkoa.
Hänen askeleensa veivät hänet lopulta oikeaan paikkaan, vanhemman upirperheen rappusille perheen keskimmäisen tyttären näyttäessä hänelle tietä.
Jodie luovutti kiharahiuksisen tytön perheen äidille.
Olisi parempi, että joku olisi ohjaamassa lasta oikealle tielle, ja ruokkimassa tuota kunnes lapsi itse ymmärtäisi maailmasta jotakin kunnolla.
Jodie sai kiitosta, ja hämmennystä osakseen, mutta nainen oli päättänyt että hän ei yhtäkään lasta tappaisi. Ei koskaan, ellei se olisi pakollista. Toisen verta vuodattamalla hän ei toisi henkiä takaisin.
Agneska sai raportikseen että kyseinen upir oli eliminoitu. Jodie piti suunsa kiinni tiukasti siitä mitä todella olisi tapahtunut, hän tunsi Agneskan ja sen että nainen olisi palannut takaisin viimeistelemään sen minkä hän oli aloittanut.
Lopulta Jodie palasi kotiinsa, suoritettuaan Agneskan parannuttua muitakin tehtäviä. Käsissään monen eri olennon verta. Mutta ulkopuolelta näytti ettei se särkenyt vakavakasvoisen nuoren naisen sydäntä lainkaan. Tietyllä tapaa hän onnistuikin sulkemaan kivun sydämmensä ulkopuolelle. Kotonaan hän oli perheensä kanssa. Hänen äitinsä, isänsä ja isovanhempiensa. Jodie oli saanut paikan perheensä metsästäjien pöydän ääressä ja sen pöydän äärellä hän vietti aikaansa 24 vuotiaaksi asti, opiskellen ohessa poliisiksi ja valmistuen etsiväksi.
Eräänä syksyisenä päivänä Jodie oli palaamassa matkalta kotiinsa kohdaten porteilla omituisen näyn. Portit olivat juurtuneet puisilla köynnöksillä umpeen ja koko tie oli kasvanut portin toisella puolella heinää täyteen. Puutarhan kukat olivat villiintyneet. Jodie työnsi portit auki vaivoin kävelläkseen sisälle paikkaan jossa ei näkynyt ristin sielua. Koko talo oli kasvanut köynnöstä, seinät olivat halkeilelet ja sammaloituneet.
Alue oli autioitunut täysin, kuin paikassa ei olisi asunut ketään vuosisatoihin. Jodie käveli sisälle taloon huomaten oven lohkeavan lahona pois paikaltaan. Paikka oli villikasvillisuuden ja eläinten valtaama, Katossa oli reikä joka päästi valoa sisään eikä ikkunoissa ollut laseja. Vain köynnöksiä.
Hämähäkinseittejä roikkui viskipullojen päällä. Mutta jokainen tavara oli paikallaan. Jopa arvokkaat kellot joita hänen isällään oli. Jodie oli hämmentynyt, eikä nainen tiennyt mitä tehdä. Se oli varmaa että tämän takana oli vahva maagikko. Tai joku luonnonkatastrofi.
Hän huomasi epätoivon valtaavan mielensä, mutta hän tiesi että hänen perheellään oli paljon vihollisia. Mutta ne eivät olleet avautunueet hänelle kaikki, eivätkä hänen vanhempansa varsinaisest olleet kertoneet hänen sukunsa historiasta noitien tai muidenkaan… olentojen? Kanssa.
Jodie pyrki soittamaan vanhemmilleen useampaan kertaan, mutta puhelussa paljastui että puhelin jota hän yritti tavoittaa oli suljettu.
Jodie alkoi selvittämään tapahtunutta, mutta nainen ei koskaan päässyt pidemmälle kuin muutamalla askeleella ennenkuin hänen johtolankansa päättyivät tyhjään seinään. Hän ei myöskään tiennyt miksi oli säästynyt kadotukselta joka hänen sukuaan oli kohdannut. Sukua, jonka edes ulkomaalaisista juurista ei enään löytynyt jälkeäkään.
4 vuotta turhaan tutkintaan kuluttanut Jodie oli löytänyt tiensä Roivaan. Pieni kaupunki jossa hän oli koko elämänsä asunut ei tarjonnut hänelle enään mitään, vaikka hänen vanhempiensa pankkitilit jotka hän oli perinnänkirjoituksessa saanut tuottivat naiselle rahaa. Hän avasi pienen toimiston itselleen. Etsivätoimiston, mutta yliluonnolliselle. Sinä vuosina hän oli kehittynyt varsin taitavaksi löytämään asioita, jos jotakin. Ja rikoksia riitti vaikka muille jakaa Roivan kaltaisessa suuressa kaupungissa.
Siellä, hän vaihtoi sukunimensä Park:iksi, Lähinnä sen vuoksi että monen mieleen se painui aavistuksen paremmin.
- Moottoripyöräilijä
-Lievä identiteettikriisi menossa, Jodie etsii biologista isäänsä.
-Alkoholisoitunut jollain asteella 90% ajasta
-Tupakoitsija
San fermin - Jackrabbit
Prismo - Black Hole Sun
Siellä, hän vaihtoi sukunimensä Park:iksi, Lähinnä sen vuoksi että monen mieleen se painui aavistuksen paremmin.
Muuta
- Moottoripyöräilijä
-Lievä identiteettikriisi menossa, Jodie etsii biologista isäänsä.
-Alkoholisoitunut jollain asteella 90% ajasta
-Tupakoitsija
Musiikkia
Prismo - Black Hole Sun